Kimberly Kay

/void/ adjektiivi:

täysin tyhjä tila.

Kauan ennen Pinterestin ja sosiaalisen median maailmaa ihmisten täytyi vain arvailla, mikä heidän mielestään puuttui heidän elämästään.

Vain tarttumalla uusimpaan aikakauslehteen tai vertailemalla elämäänsä televisiossa esitettyihin tai kenties naapureihinsa he pystyivät tunnistamaan sen, minkä he kokivat olevan tyhjää. Sosiaalinen media tosin muistuttaa meitä tyhjiöistä päivittäin, mutta emme aina tunnista niitä.

Hullua on se, että uskon todella, että kuten lainauksessa sanotaan, tulemme todella tietoisiksi tyhjiöstä vasta, kun täytämme sen.

Omassa tapauksessani tietoisuus suuresta tyhjiöstä tuli sattumanvaraisen vuorovaikutuksen muodossa vanhemman herrasmiehen kanssa, jonka ohitin huoltoasemalla jossain Idahossa… tiedättehän sen tyypin, joka myy kaikkia mauttomia vyönsolkia ja 60 erilaista kuivattua lihaa ja maustettua popcornia….joita VAKUUTTAA, ettei kukaan osta, mutta ne ovat aina siellä, joten niiden täytyy selvästi olla suosittuja!

Siinä olin siis minä; ajamassa Seattlesta Teksasiin (ei niin seikkailunhaluista kuin miltä se kuulostaa) sen jälkeen, kun minulle oli sanottu, että minun on todella palattava takaisin etelään, jotta lääkärit voisivat selvittää, mitä kehossani ja aivoissani oli tekeillä.

Olin viettänyt päiviä tuskin suihkussa, hiukset ponnarissa… mutta mikä tärkeintä, olin viettänyt viikkoja sängyssä, välttäen kaikenlaista kontaktia muihin ihmisiin kuin lapsiin ja kumppaniini ja satunnaiseen päivystyksen henkilökuntaan. Kun astuin johonkin kauppaan tai julkiseen tilaan, tunsin itseni näkymättömäksi: melkein avaruusolennon kaltaiseksi. Massiivisen painonpudotukseni, siskoni kuoleman vuosipäivän aiheuttaman masennuksen ja suruongelmien sekä sairauteni täydellisen heikkenemisen vuoksi olin eristänyt itseni mustaan kokonaisuuteen, joka näytti sulkeutuvan ennen kuin ehdin ryhdistäytyä ja ryömiä ulos.

Sisään astuu vanhempi herrasmies huoltoasemalla… Siinä minä olin, likainen tukka, meikitön, jonkinlaiset legginsit, t-paita ja saappaat ja pahin vartalon epämuodostumatapaus, jonka olin koskaan kokenut. Olin juuri välttänyt katsomasta itseäni vessassa; jotain, mitä olin tehnyt viikkojen ajan, kun sairauteni paheni ja kasvoni olivat kalpeat eivätkä vaatteeni enää sopineet.

Kun tavallaan liukastelin huoltoasemalla tuijottaen asioita, joita en voinut syödä tai juoda tai joista en voinut löytää mitään iloa, löysin itseni kiemurtelemasta käytävää pitkin, joka näytti siltä, että siinä oli luvassa jonkinlaista hedelmää.

Kävellessäni käytävää pitkin tunsin jälleen olevani näkymätön ympärilläni olevien ihmisten höpinöille. Tien päällä olevat, jotkut hakivat kahvia auttaakseen pitkää päivää, toiset vain nappasivat sixpackin unohtaakseen päivän ja jotkut juttelivat seuraavan päivän suunnitelmista… kaikki tavallaan sekoittui yhteen jo valmiiksi haastavissa aivoissa. Aivot keskittyivät kipuun, sekavuuteen ja huoleen.

Juuri kun löydän hedelmäkupit ja valitsen jonkun version, jonka koen kykenevän vähiten tappamaan minut, kuulen lempeän äänen sanovan: ”No etkö olekin söpö nuori nainen? Onpa siisti käsilaukku.” En aluksi katsonut ylös. Olin viikkojen ajan antanut itseni elää tässä tilassa, jossa kukaan ei nähnyt minua ja olin näkymätön kenellekään julkisesti. Ja ei, en sellainen siisti näkymätön Harry Potter ja hänen ihmeellinen viittansa. Sellaista näkymättömyyttä, jossa tunnet olevasi niin vastenmielinen, ettei kukaan jaksaisi edes katsoa sinuun päin.

Muutaman sekunnin kuluttua huomasin, ettei käytävällämme ollut ketään muuta. Niinpä onnistuin saamaan katsekontaktin ja mies sanoi: ”Kyllä kultaseni. Minä puhuin sinulle.” Ja minä vain viivyttelin. Tuijotin miestä sanattomana (uskomatonta tiedän) kunnes sain väkisin sanottua ”kiitos herra”.

Hän sanoi minulle nopeasti ”Ole hyvä”. Ja minä vain seisoin siinä tuijottamassa valmiiksi pakattuja kananmunia ja lämmittimessä pyöriviä hodareita. Olin täysin poissa tolaltani, kun lopulta tajusin, että kyyneleet valuivat pitkin kasvojani. Katsoin alas ja paitani oli läpimärkä siitä, kuinka kauan olinkaan istunut siellä itkemässä.

Hetken ajan kysyin itseltäni, miksi olin niin järkyttynyt. Johtuiko se siitä, että rakastan huoltoaseman hodareita, enkä saanut sellaista? Ei. Olin tottunut siihen. Johtuiko se siitä, että minulla oli niin paljon kipuja, että ajatus vielä 24 tuntia tien päällä oli pelottava? Ei. Minäkin olin kokenut sen.

Meni vain muutama sekunti ennen kuin tajusin, että ne olivat ilon kyyneleitä. Se oli ensimmäinen ilon hetki viikkoihin. Ensimmäinen kerta, kun tunsin itseni näkyväksi. Todelliseksi. Kauniiksi. Ensimmäinen kerta, kun tajusin, että minulla oli tyhjiö. Kuinka suuri se oli ja kuinka tärkeä rooli sillä tulisi olemaan paitsi selviytymisessä, myös menestymisessä tällä terveysmatkallani. Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, kuinka yksin ja eristyksissä olin antanut itseni olla.

Tyhjiö oli todellinen ja se vain kasvaisi, jos en löytäisi jotain, jolla täyttää se.

Tiesin, että sen piti olla terve moraalinen ja kestävä ja vannoin, että keskittyisin tekemään mitä tahansa työtä, mitä minun piti tehdä varmistaakseni, että se ei haittaisi toipumistani ja edistymistäni heti, kun pääsin Teksasiin.

Selitän syvällisemmin, miten täytin tuon tyhjiön ja aloin nähdä itseni uudelleen, mutta ei-kenenkään-keskeinen-niin-vain-hyppää-hyppää-ihan-ihan-nyt-versio on, että aloin täyttämään tuon tyhjiön sellaisilla asioilla, jotka rikastuttivat sieluani ja henkeäni, niin, että mikään pinnallinen ei sanelisi sanellakseni, jos tunsin oloni kauniiksi. Halusin kauneuteni loistavan sisältäpäin… ruokkia valoa niin paljon, että sillä ei ollut väliä, miltä painoni, hiukseni tai kasvoni näyttivät, ihmiset näkisivät minut niin kuin tuo herrasmies huoltoasemalla… Söpö. Tai mitä tahansa muuta halusin tuntea. Tiesin, että oli minusta kiinni täyttää kaikki muut tyhjiöt.

Mutta ensin minun oli hyväksyttävä, että noiden tyhjiöiden täyttäminen ei tulisi ihmisten tai menestyksen kautta. Tyhjiöiden täyttämisen oli tultava myös siitä, että hyväksyin itseni, sen, missä olin matkallani ja mihin halusin laskeutua.

Tyhjiöiden täyttämiseeni kuului myös peilityöskentely (suosittelen lämpimästi Louise Hayn kirjaa ”Mirror Mirror”). Se muutti elämäni täysin ja mahdollisti täyttämisen alkamisen.

Sen jälkeen tulin hyvin tietoiseksi siitä, että sain huomioni ja energiani ja työskentelin vain suhteissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka voisivat olla kohottavia ja inspiroivia eivätkä koskaan vähemmän ihmisiä. Niitä joiden käytös sanoi ”Minä näen sinut. Kuulen sinut. Uskon sinua ja rakastan sinua. Juuri sellaisena kuin olet.”

Aloin myös poimia asioita, jotka auttoivat minua tuntemaan itseni tuottavaksi, koska olin tauolla työelämästä. Asioita, joiden kanssa pystyin edelleen olemaan luova, joskin vain pienillä tavoilla.

Ja lopuksi keskityin siihen, että sallin itseni seurustella tuntemattomien kanssa verkossa. Liityin facebookissa tukiryhmiin, jotka koostuivat ylentävistä naisista, jotka kävivät läpi samaa kuin minä ja pystyivät jakamaan tarinoita. Ja minusta tuli entistä mukavampi jakaa omani. Värväsin jopa henkilökohtaisen valmentajan, joka auttoi minua tunnistamaan tyhjiöni ja sen, miten käsitellä niitä yksi kerrallaan.

Alhaalla on helppoja tapoja täyttää erityyppisiä tyhjiöitä, joiden saatamme huomata hautautuneen syvälle, valmiina muuttumaan mustaksi aukoksi, jos annamme sen tapahtua.

Voi olla, että sinulla on vain yksi tyhjiö, mutta kokemukseni mukaan tuo yksi riittää johtamaan paitsi useampiin, myös syvempiin ja pimeämpiin tyhjiöihin.

Minun listani terveeseen tyhjiön täyttämiseen:

Kirjat/elokuvat voivat auttaa täyttämään monia tyhjiöitä elämässämme. Pienenä lapsena ne antoivat minun käyttää mielikuvitustani täyttääkseni tyhjiön asioista, joita minulla ei ollut; paikoista, joita en ollut nähnyt; ihmisistä, joita en voinut vielä olla. Täyttääkseni trauman aiheuttaman tyhjiön, paetakseni perhedraamaa tai huolta tulevaisuudesta. Aikuisena ne antoivat minun käyttää mielikuvitustani paljolti samaan. Rakastin kotiäitinä olemista noina alkuvuosina, mutta aina oli tunne, että jotain puuttui. Kirjojen avulla pääsin pakenemaan paikkoihin, elämään ja persoonallisuuksiin, joita en vielä voinut kokea.

Löydä suosikkikirjojani Kimmien kirjahyllystä ja Kimmien pakollisista kohteista

Vuorovaikutus tuntemattomien kanssa:

Kun käymme läpi jotakin sellaista, joka synnyttää tyhjiön, joskus viimeinen asia, mitä haluamme tehdä, on olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Mutta kokemukseni on ollut, että yksin matkustaminen, kahvilassa hengailu, nopea keskustelu ruokakaupan kassan kanssa on auttanut minua täyttämään tyhjiön, jossa tunnen olevani yhteydessä toisiin.

Elämän voi tuntua hyvin eristävältä avioeron, uudelle paikkakunnalle muuton, surun, itsensä uudelleen keksimisen jälkeen. Ja henkilökohtaisten yhteyksien tyhjiö voi olla tuskallista ja masentavaa.

Joka kerta, kun olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, olen pyrkinyt puhumaan tuntemattomille ihmisille, olipa kyse sitten ravintoloista, paikallisessa baarissa järjestettävistä happy hour -tilaisuuksista tai vaikka vain naapurista, joka ulkoiluttaa koiraansa.

Kokoontumisryhmät ovat myös loistava tapa täyttää tuo henkilökohtaisten yhteyksien tyhjiö, kunnes vakiinnutat itsesi ja asetut ”paikkaasi”.

Sosiaalinen media:

Sosiaalinen media voi saada huonoa mainetta vertailusyndrooman synnyttämisestä ja saada jotkut ihmiset todella huomaamaan tyhjiönsä. Tulipa se sitten selaamalla pinterestiä ja vertailemalla, että kotisi, vanhemmuutesi tai henkilökohtainen tyylisi ei vastaa muita, tai näkemällä FB:ssä tai IG:ssä kuvia, jotka saavat meidät ajattelemaan, että meiltä puuttuu jokin ilon taso elämästämme, täyttymyksestä työssä, tarkoituksemme toteuttamisesta tai vain innostuksen puutteesta elämäämme yleensä.

Vaikka tuo samainen foorumi voi tarjota paikan vuorovaikutukselle ja yhteisöllisyydelle.

Esittelen, että teette sivuistanne enemmänkin sosiaalisia.

Voit kattaa useamman ”tyhjiön” kuin yhden:

1. FB-ryhmät: Etsi aihe, josta pidät (tai luo oma) ja ala seurustella muiden kanssa, jotka käyvät läpi tai ovat kiinnostuneita samankaltaisista asioista kuin sinä. Itse täytin tyhjiön liittymällä kroonisten sairauksien tukiryhmiin, joissa pystyin lukemaan muiden tarinoita ja tiesin, että kaikki voivat samaistua. Löysin myös monia loistavia resursseja näistä ryhmistä… täyttämällä tieto- ja tutkimustyhjiön.

2. Luo vieraanvarainen ympäristö omilla sivuillasi: Esittämällä kysymyksiä ja antamalla ihmisten olla vuorovaikutuksessa luot paikan, jossa ihmiset voivat tuntea kuuluvansa joukkoon, jakaa tarinoitaan, mielipiteitään ja neuvojaan (varovasti säätelemällä vaikeita aiheita) ja täytät tyhjiön, jossa tunnet olevasi osa syitä ja levittämässä tietoisuutta tai vähintäänkin tekemällä ihmiset onnellisiksi ja vähemmän yksinäisiksi itselleen.

3. Sitoutuminen: Kommentoimalla toisten sivuja voit täyttää tyhjiön, kun tunnet olevasi tuottava ja kannustava. Huomaat, että monesti ihmiset reagoivat positiivisiin kommentteihin ja tukeen; jolloin he todennäköisemmin tekevät saman sinulle.

4. Tarinasi tai intohimosi/taiteesi jakaminen: Käyttämällä foorumiasi työsi tai tarinasi esittelyyn, teet muille helpommaksi jakaa tarinoitaan, koulutat muita asioista, joita he eivät ehkä tiedä tai osaa tehdä. Tämä auttaa täyttämään tyhjiön, kun jaat lahjojasi, kykyjäsi ja ääntäsi maailman kanssa.

Kavereita:

Elämässä on monia asioita, jotka luovat eristyneisyyden tunnetta. Kaikki eivät tarvitse kumppania, jonka kanssa jakaa elämän seikkailut. Avioeron tai huonon kokemuksen jälkeen voimme valita ystäviä, joiden kanssa voimme tehdä matkoja, syödä yhdessä illallista, mennä elokuviin tai jopa nukkua yön yli.

Vuosien takaisen avioeroni jälkeen monet samanlaisia asioita läpikäyvät pyjamabileet tai jopa läheiset ystävät jäivät luokseni ja autoimme kukin täyttämään tyhjiön toisillemme.

Ei se ollut mitään suurta, mutta ainakin meillä oli tukea, seuraa ja joku, joka vain oli läsnä, jotta yksinäisyys ei tuntunut niin syvältä ja loputtomalta.

Visualisointi/Ihanteet:

Joskus unohdamme, että voima paeta tai mennä uuteen paikkaan on aivan omassa mielessämme. Joten vaikka meillä ei olisi kirjoja, elokuvia tai ystäviä, voimme käyttää meditaatiota tai visualisointia täyttämään mahdollisen tyhjiömme.

Visualisoimalla voimme kuvitella, miltä uusi työ, vaatekaappi, seurustelukumppani, keho ja kokemukset voivat näyttää.

Voimme ”kuvitella”, millaista parempi elämä voisi olla, ”tuntea”, millaista olisi kokea uutta jollakin, jossakin, jonkun kanssa, jota emme ole koskaan tavanneet tai jonkun, jota rakastamme.

Visualisoinnin kautta pakenemalla pystymme täyttämään tyhjiön ja myös auttamaan ilmentämään pysyviä täyteaineita tyhjiöön.

Kun mikään ihminen, asia tai ajatus ei koskaan pysty täyttämään täysin tyhjiöitä sisällämme, voimme tehdä sellaisista siedettävämpiä ottamalla asiat omiin käsiimme ja tekemällä noista tyhjiöistä hieman vähemmän kivuliaita muuttamalla yksinäisyyden rakkaudeksi.

Aivan kuten hetkeni huoltoasemalla, en tiennyt, mitä minulta puuttui, ennen kuin kykenin tuntemaan tuon yhteyden toisesta ihmisestä.

Harjoittelemalla näitä asioita voimme siis tunnistaa meidät siihen, mitä tunnemme tyhjyyttä sisällämme… tunteita, jotka joskus jäävät koskemattomiksi tai toteutumatta tai jopa väärälle paikalle.

Muutamia ideoita siitä, miten nostaa itseään ylös, kun on maassa… tutustu myös blogiini: 5 tapaa vetää itsesi ulos funkista

Jos sinulla on ideoita siitä, miten täyttää tyhjiöt terveellä tavalla, pudota ne alle. Jaan niitä mielelläni FB-ryhmässäni.